Haastattelusarja, jossa esittelemme henkilöitä, jotka tekevät vapaaehtoistyötä yhdistyksessämme SGS:ssä valtakunnallisen golfin senioritoiminnan hyväksi, jatkuu. Vuorossa on Hämeen aluekoordinaattori Airi Kärki.
Kuka olet ja mistä tulet?
Olen Airi Kärki, entinen maanmittari ja nykyinen eläkeläinen. Hentoiset juuret ovat Pohjois-Karjalassa Juuassa, josta monien kotimaassa tehtyjen mutkien kautta olen päätynyt Tampereelle. Iän myötä karjalainen vilkkaus on muuttunut sopivasti hämäläiseksi hitaudeksi, joten olen kotiutunut oikein hyvin tänne Hämeen perukoille.
Mitä teet pääsääntöisesti golfin parissa?
Pääsääntöisesti pelaan, kesän aikana noin 130 – 150 täyttä kierrosta. Kilpailen myös mielelläni, joskin hyvin vaihtelevalla menestyksellä. Tutuiksi ovat tulleet sekä ensimmäiset että viimeiset sijat. Pelaamisen ohessa toimin kotiseurani Golf Pirkkalan senioritoimikunnan puheenjohtajana. Tämän vuoden alusta aloitin aluetourilla Hämeen aluekoordinaattorina. Ensikokemusten perusteella tehtävä vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta.
Miten ja milloin sinusta tuli golfari?
Olin 40-vuotiaaksi asti aktiivi lentopalloilija, mutta tuolloinen Oulun Nmky:n ikänaisista (35+ v.) koostuva joukkue lopetti kesäharjoittelun, joten minun piti löytää itselleni jokin harrastus kesäiltoihin. Miesystävän myötä tutustuin golfiin ja parin paikkakunnan vaihdoksen jälkeen minusta sukeutui vuosituhannen vaihteessa intohimoinen golfari. Jyväs-Golfista jäi aloitusvuosilta lämpimät muistot.
Mitkä ovat golfin pelaamisesi kohokohtia?
Pelkästään yhteen kierrokseen mahtuu lukuisia hyvinkin erilaisia kohokohtia. Mittakaava vaihtelee holarista hyvään draiviin tai onnistuneesta lähestymislyönnistä pitkään puttiin, joka määrätietoisesti kolahtaa kuppiin. Hyvä kierros rennossa ja nauravaisessa ryhmässä tuo hyvää mieltä pitkäksi aikaa.
Mikä on mielestäsi golfin vapaaehtoistyöntekijän tärkein ominaisuus?
Vapaaehtoistyössä on monenlaisia rooleja, mutta yhteistä kaikille on innostuneisuus ja sitoutuminen, ne kantavat pitkälle.
Mitä odotat tulevaisuudelta SGS:n Hämeen aluekoordinaattorina?
Ensi alkuun odotan tietenkin, että saan aluetourin vaatimat toiminnot toimimaan Golfbox’issa ilman isompia kömmähdyksiä. Toisena, enemmänkin hartaana toiveena on, että alueemme pelaajat osallistuisivat edelleenkin sankoin joukoin tourille. Ja kolmantena odotuksena on, että voisin yhdessä muiden toimijoiden kanssa kehittää tarpeen mukaan jotain pientä uutta aluetourille.