M80 Suomen mestaruudesta kilpailtu kymmenen vuotta

Anssi Kukkonen, Seth-Veli Järvinen ja Seppo Koponen.

Vuonna 2014 pelattiin ensimmäisen kerran 80 -vuotiaiden Suomen mestaruudesta Aulangon Hugo -kentällä. Kyseessä oli Seppo Koposen (Tawast golf) mukaan kokeilu, koska haluttiin selvittää kilpailun vetovoima.

Seppo osallistui  kilpailuun, kuten myös Anssi Kukkonen (NGCC) ja Seth-Veli Järvinen (Lahden golf). Ensimmäisessä kilpailussa oli n. 40 osallistujaa, ja sen jälkeen SM -kisa on pelattu vuosittain M80 sarjassa.

Tänä vuonna SM pelattiin Tammer-Golfin klassikkokentällä hyvissä kesäisissä olosuhteissa. Kilpailun jälkeen Seppo, Anssi ja Seth-Veli keskustelivat kokemuksistaan ja suhteestaan golfiin. Anssi muistelee voittaneensa HCP -sarjan Alastarossa 2017 ja toteaa aina pelaavansa huonoa peliä hyvässä seurassa. Seth-Veli voitti vuonna 2015 sekä M80 että M75 mestaruudet. Hänen mielestään golfissa on tärkeää pysyä riittävän nöyränä ja pitää pää kunnossa. Seppo on golfurallaan saavuttanut SM-kisoissa palkintosijoituksia ja aluetourvoittoja. Hän on 60 vuotiaana aloittanut golfin ja pelannut tähän mennessä 3200 kierrosta. 

Herrojen liikunnallinen elämäntapa on mahdollistanut golfin pelaamisen superseniori-iässä. Sepon ykköslaji on ollut pesäpallo. Hän kertoo aina urheilleensa ja pitävänsä erityisesti kilpailemisesta lajissa kuin lajissa. Anssi on ollut jalkapallomies, ja aloittanut golfin vasta 56 -vuotiaana. Urheilu ollut merkittävä tekijä koko elämän ajan. Seth-Veli kertoo tulleensa eläkeiän saavutettuaan 65 -vuotiaana kotiin viimeisen työpäivän jälkeen ja todenneensa vaimolleen, että on antanut tehtaalle 8-9 tuntia päivässä. Hän oli kysynyt vaimoltaan sopiiko, että hän siitä lähtien antaa golfille 5 tuntia päivässä. Näin oli sovittu, ja pöytätennistä harrastanut sekä alppihiihtoa opettanut mies aloitti golfin.

9.7.2024
Leena Sairo
M80 Tour-vastaava