Haastajatourilta valitaan kolme eniten EM-rankingpisteitä saavuttanutta ja ennen kisaa käytännössä kaksi paikkaa oli jo jaettu, mutta kolmannesta paikasta käytiin kovaa kisaa.
Kolmantena pisteissä ollut Tuusulan Jari Piiparinen piti kuitenkin pintansa ja nousee Islannin koneeseen heinäkuun lopussa ja edustaa Suomen joukkuetta muiden valittujen kanssa. Juttua valinnoita tarkemmin SGSn sivuilla tästä linkistä.
Itse kilpailussa Rinkun omat ”pojat” Jukka Immonen ja Juha Honkanen veivät kaksoisvoiton. Jukka pelasi kentän par-tuloksen ja Juha lyönnin heikommin. Tuusulan Golfklubin Timo Nurmiainen oli kolmas tuloksella +2, jolle Rauman Golfin Jari Rinne hävisi lyönnin. Sijan viisi jakoivat Messilän Juha Lindqvist, Kytäjän Markku Salminen ja Hill Side Golfin Pasi Tanskanen tuloksella +5. Onnittelut hyvin pelanneille!
Kaikki tulokset löytyvät SGS:n GolfBox kilpailukalenterista
Ringsiden kenttä oli taas erinomaisessa kunnossa ja greenin STIMP oli saatu pysymään toivotussa n. 9 jalassa, kun aamulla greenit jätettiin jyräämättä. Talviset lumihomelaikut oli saatu hyvin kasvamaa ja pallo ei enää juurikaan pomppinut. Kenttä ja osa pelaajista saivat aamulla n. kolmen vartin pituisen reippaan sadekuuron, mitä kenttä kaipasikin, mutta pelaajat ei niinkään.
Kiitos Ari Vepsälle ja hänen tiimilleen mainiosti hoidetusta kisasta ja Jussille maittavasta buffet pöydästä.
Seuraavan kerran Haastajatour rantautuu Kauhajoelle Botnia Golfiin 21.7. Useimmille matka on pitkä, mutta tervetuloa mukaan.
Tour Manager
Jouko Latvakangas