Kytäjällä järjestettiin suuri yhdistelmäkisa 8.-9.6.2024. FST N50 ja M50 sekä Haastajatour M50 toivat Kytäjän kahdelle kentälle yli 300 kilpapelaajaa.
Yhteistapahtuman järjestelyt vaativat monen korkeammalla tasoituksella pelaavan jäämistä kisan varasijoille, sillä Haastajatourin kiintiö tapahtumassa oli enintään 90 pelaajaa. FST M50 kilpailussa oli 150 osallistujaa ja naisten N50 FST:llä otti toisistaan mittaa 70 pelaajaa.
Lauantaina Haastajatouria pelattiin North Westillä ja sunnuntaina South Eastillä. Olosuhteet eivät olisi voineet enemmän vaihtua päivien välillä, sillä lauantaina saatiin pelata hienossa kelissä, mutta sunnuntaina taivas repesi ja vettä tuli puuskaisen tuulen säestyksellä kuin saavista kaataen. Tämä heijastui tietysti myös tulostasoon.
Ensimmäisen päivän jälkeen piikkipaikkaa pitivät Messilän Juha Lindqvist ja Ringsiden Jouko Latvakangas kentän par-tuloksella. Vuosaaren Raimo Järvelä oli kolmantena neljä lyöntiä perässä. Tällä ryhmällä myös lähdettiin toisen päivän kierrokselle vakaana aikomuksena taltuttaa SE-kenttä, mutta toisin kävi, sillä olosuhteet ottivat omansa ja kenttä loput.
Kisasta kuitenkin tuli äärimmäisen jännittävä, sillä Raimo Järvelä hallitsi olosuhteet parhaiten ja otti kärkikaksikkoa kiinni väylä väylältä. Kahdelle viimeiselle väylälle tullessa Raimo oli ottanut Joukon kiinni ja Juha oli jäänyt jo siinä vaiheessa muutaman lyönnin. Toiseksi viimeisen väylän (SE 8) kärkipari pelasi molemmat metsän kautta ja tuloksena bogey. Viimeisen väylän Raimo avasi komeasti greenille ja Jouko oikealle syvälle metsään. Siltä vaadittiin pari chippiä ennen kuin oltiin greenillä n. 8 m lipusta. Raimon birdie-putti lipsahti hiukan pitkäksi ja kun Jouko laittoi putin yllättäen ykkösellä sisään, piteni Raimon par-putti jonkin verran ja se menikin reikää hipoen niukasti ohi. Näin molemmille bogey korttiin ja tilanne oli tasan +14. Sitten mentiin jatkoreiälle, mikä oli SE 10 par 3. Siinä molemmat hiukan hermoilivat ja päätyivät niukasti greenin sivuun, Raimo vasemmalle ja Jouko oikealle. Jouko onnistui vääntämään alamäkeen tehdyn par-tuloksen ja Raimon epäonneksi taas putti lipsahti hiukan ohi ja kisa päättyi Joukon voitoksi niukimmalla mahdollisella tavalla.
Juha Lindqvist piti kolmospaikan tuloksella +19. Yyterin Jussi Karttunen piti hyvin asemansa ja sijoittui neljänneksi tuloksella +21. Toisen päivän parhaan nousun teki Lahden Golfin Jari-Pekka Vatanen pelaten 77 lyöntiä ja päätyen kokonaistulokseen +23 kolmen muun pelaajan kanssa, mutta vei viimeisen palkintosijan paremmalla viimeisen päivän tuloksella.
Lisää tuloksia SGS:n GolfBox kilpailukalenterista.
Jukka Koivu tiimeineen oli onnistunut taas hienosti organisoimaan näin ison tapahtuman, missä 300 pelaajaa ottaa kaksi päivää mittaa toisistaan. Kiitos siitä koko porukalle ja tietysti myös SGS:n omalle päävastuulliselle Jukka Utriaiselle, joka hoiti kisojen taustat hienosti.
Seuraava M50 Haastajatourin kisa pelataan Espoon Ringside Golfissa 29.6. Tervetuloa.
Lisää kuvia ja videoita kisoista löytyy Suomen Golfseniorien Instagramista ja Facebookista.
Jouko Latvakangas
M50 Haastajatour Tour Manager