La Gomera helli Seniorigolfareiden kaikkia aisteja

Damas vs Caballeros

SGS:n syksyn kolmas jäsenmatka suuntautui pienelle ja erikoisen upealle La Gomeralle, joka on yksi Kanariansaarista.

Matka alkoi 23 seniorigolfarin voimin harmaassa marraskuun säässä odottavissa tunnelmissa. Kaikilla oli mielessä aurinko, vihreä golfkenttä ja upeat maisemat. Ne saimmekin kokea heti, kun hieman raskaan matkustamisen jälkeen saavuimme vihdoin perille.

Hotellimme Jardin Tecina on kuin pieni kanarialainen kylä. Huoneet ovat matalissa rivitalomaisissa muodostelmissa pitkin kaunista vuoren rinnettä jyrkän kallioseinämän päällä. Rappuja ja käytäviä riittää ja oman asumuksen löytäminen vaati vähän suunnistustaitoa. Hotellin henkilökunta on iloista ja avuliasta ja ansaitsee siitä täyden kiitoksen.

Hotellilta oli shuttlebussikuljetus golfkentälle. Pelin alussa ilmoittauduttiin klubilla ja maksettiin kärryt tai autot. Sitten kärryjen kanssa pelaavat vietiin samalla shuttlella ylös vuorenrinnettä ensimmäiselle tiille. Autolla pelaavat huristelivat omaa merkittyä reittiä ylämäkeen ykköstiille.  Ylhäällä oli startteri, jolta saatiin kärryt ja siitä lähdettiin lyömään palloa alaspäin takaisin klubille. Kenttä ei suinkaan ole pelkkää alarinnettä vaan siirtymillä noustaan vaativiakin ylämäkiä. Pelaaminen jopa 30 asteen helteellä sai monet ottamaan auton joillekin kierroksille.

Golfkenttä on erikoinen. Maisemat ja kentän profiili tarjosivat upean kokemuksen. Väylät ovat vaihtelevia, vaikeitakin, mutta muutaman kierroksen jälkeen ne tuntuivat jo tutuilta. Viheriöt ovat veikeitä ja vaikeita. Ruoho on erilaista kuin kotikentillämme Suomessa. Se kasvaa merelle päin ja auringon suuntaan. Greenit kallistuvat useimmiten merelle päin huolimatta siitä, mitä järki sanoi. Luulit puttaavasi ylämäkeen, mutta pallo vierikin hurjaa vauhtia reiän ohi ja päinvastoin. Kesti aikansa, kunnes ymmärsi niiden käyttäytymisen. Griinien hallinnasta kilpailtiin kolmannen päivän puttikisassa, jossa piti keskittyä vain putteihin.

Ensimmäisellä viikolla pelattiin puttikisan lisäksi parasta ysiä, best ballia, valssia ja tietenkin viikon päätteeksi mestaruudet naisten ja miesten sarjoissa. Ensimmäisen viikon naisten mestariksi pelasi Marjatta Antikainen (38 bp), toiseksi Eija Lehmusoksa (34 bp) ja kolmanneksi Soile Lamberg (33 bp). Miesten sarjassa mestaruuden otti Hannu Kauppinen (30 bp), kakkosena Markku Ruokoniemi (29 bp) ja kolmantena Krister Törnroos (27 bp). Parhaan scratsin teki Marjatta Antikainen tuloksella 96. 

Vaihtopäivänä yhdeksän golfaria palasi kotiin ja kuusi pelaajaa tuli mukaan toiselle viikolle. Matka-aikataulujen muutosten takia kakkosviikkolaisten ensimmäisenä päivänä kentälle pääsivät vain uudet pelaajat ja me muut saimme tehdä saariretken.

La Gomera on rauhallinen Kanarian saari. Sen todella monipuolinen luonto ja saaren kaksi ihan erilaista maisemaa ovat näkemisen arvoiset. Oppaamme kertoi matkalla saaren elämästä ja historiasta. Kävimme näköalapaikoilla ihailemassa vuoristomaisemia. Näimme kuuluisan Garajonayn kansallispuiston laakeripuumetsän. Mieliinpainuvin oli varmasti näkymä, joka aukeaa Agulon kylän yläpuolella kohoavan korkean jyrkänteen reunalle rakennetusta Mirador de Abrante -lasiterassilta. Lattia on myös lasia, jolloin joutuu seisomaan ”tyhjän” päällä ja alla on satojen metrien pudotus. Nautimme lounaan pienessä kanarialaisessa tarvernassa Chipuden kylässä. Täydet pisteet annettiin kuljettajallemme, joka ajoi taitavasti pienten vuoristoteiden jyrkissä mutkissa. Kerrassaan hieno retkipäivä!

Toisella viikolla pelattiin nelipalloa, Rusetti-scramblea arvotuin parein, Isäinpäivän Damas vs Caballeros (naiset vs miehet) -kisa ja tietysti myös mestaruuskisa. Miehet voittivat reilusti Isäinpäiväkisan. Olikohan mukana viisaita naisia, jotka ”antoivat” miesten juhlia? Sitä emme saa koskaan tietää. Kakkosviikon mestaruuden naisten ja miesten sarjassa ottivat pariskunta Soile ja Hannu Lamberg (molemmat 36 bp). Kakkosena naisten sarjassa oli Eija Lehmusoksa (35 bp) ja miesten sarjassa Krister Törnroos (34 bp). Kolmannelle palkintosijalle ylsivät naisissa Tarja Närvänen (29 bp) ja miehissä Toni Saarenvirta samalla pistemäärällä kuin Krister, mutta korkeammalla tasoituksella (34 bp).  Parhaan scratsin pelasi Krister tuloksella 89 lyöntiä.

Viimeisessä yhteisessä iltakokoontumisessa, jota vietettiin tutusti ”kaavan” mukaan oli haikea tunnelma. Kiiteltiin porukkaa ja muisteltiin golfloman kohokohtia. 

La Gomera jäi pitkästä matkustamisesta huolimatta kaikkien mieleen upeana golfkohteena. Ainakin kerran golfelämässä saaren lumo on koettava!

Helena Rajala
Matkanvetäjä

16.11.2022

Kuvat koottu matkalle osallistujilta