Ajankohtaista

12.08.2022

Suomen Golfliitto ja Suomen Golfseniorit ry ovat päättäneet osallistua senioreiden joukkue-EM-kilpailuihin.

11.08.2022

Kaakon alueen kolmas ja tämän kauden viimeinen osakilpailu kisattiin Mikkelin Annilassa, Golf Porrassalmessa tiistaina 9. elokuuta.

10.08.2022

Hämeen aluetourin viimeisessä osakilpailussa aurinko paistoi ja Kanavagolfin loistogreeneillä tehtiin kovia tuloksia. Kaikkien sarjojen voittajat pelasivat reilusti alle parin.

10.08.2022

Pohjois-Suomen kolmas ja samalla viiimeinen aluetour pelattiin 3.8.2022 Kuusamon golfkentällä Petäjäkankaalla. Osallistujia oli yhteensä 117.

10.08.2022

Suomen joukkue EGAn EM-joukkuemestaruuskisoihin Sloveniaan on valittu. Kisapaikkana on Arboretum Golf Ljubljanassa ja kisat pelataan elo-syyskuun vaihteessa. 

06.08.2022

Suomen EM-kisajoukkueiden avajaisissa otettu kuva. Jouko Latvakangas raportoi kilpailusta päivittäin tässä artikkelissa.
Tulosseurantalinkki 

06.08.2022

Uudenmaan kolmas ja samalla viimeinen aluetourin osakilpailu pelattiin keskiviikkona 3.8 Tuusulan golfkentällä. Osakilpailuun osallistui yhteensä 153 pelaajaa, joista kiitettävän paljon paikallisseurasta.

05.08.2022

Pohjanmaan alueen kolmas ja viimeinen osakilpailu pelattiin Kokkola Golfin kentällä torstaina 04.08.2022. Edellisenä yönä rankkasade kasteli kentän, mutta silti pelipäivän tuulinen ja aurinkoinenkin sää kuivatti kentän hyvään pelattavaan kuntoon.

05.08.2022

Keski-Suomen osalta Aluetour on tänä kesänä pelattu, viimeinen pelattiin tiistaina 2.8. Tahkon hyväkuntoisella Lake&Forest kentällä.

02.08.2022

Kesäpäivä vietettiin kauniissa säässä, vaikka ennuste näyttikin sadetta iltapäiväksi. Ukkonenkin jyrähti, mutta paikallisen pelaajan mukaan se ei tule päälle, vaan pysyttelee Kemiönsaaren puolella ja näin myös tapahtui.

02.08.2022

Seniorinaisten SM-lyöntipelimestaruudet ratkaistiin Master Golfissa Espoossa. Uusien mestareiden esiin astuminen toi mukavan suolan kisatapahtumiin. Lisäksi pääsimme nauttimaan hienoimmista kisajärjestelyistä vuosiin.

31.07.2022

Osittain tihkusateisessa säässä pelattiin haastajatourin neljäs osakilpailu Hartolassa.