Kevään toiseksi viimeinen jäsenmatka Bulgarian Pravetsin jylhien vuorten keskelle oli hieno irtiotto arjesta.
Ajankohtaista
Parikymmentä iloista golffaria lähti suurin odotuksin Kreikan Costa Navarinoon huhtikuun alkupuolelle ja kohde vastasi odotuksia mainiosti.
Huhtikuun alun jäsenmatka suuntautui uutuuskohteeseen, tulevan kesän M65 EM pelikentille El Rompidoon Espanjassa.
Muun Suomen ja Uudenmaan huippujoukkueet kohtaavat vuotuisessa arvo-ottelussa Golf Talmassa 13.5.2025.
Tämän vuoden Golfmessuja rakennetaan kovalla touhulla. Tulkaahan viikonloppuna tervehtimään meitä. Olemme Golfliiton kanssa kimpassa. Samalla lipulla pääsee myös Kevätmessuille.
Mikko pelasi mainiosti kolmen kierroksen kisan tulokseen -1.
Tammikuun lopulla suunnattiin kohti uutta senioreiden golfkohdetta Espanjan Andalusian Costa Ballenaan.
Tammikuun kylmyys jäi taakse, kun 17 innokasta seniorigolfaria pakkasi mailansa ja suuntasi kohti Espanjan Almerian maakuntaa.
Tervetuloa Suomen Golfseniorien Kevätpäiville Vierumäelle 6.-7.5.2025
Vuoden 2025 jäsenmaksulaskut lähetetään sähköpostilla tammikuun lopussa niille jäsenille, joiden jäsenyys on ollut myös viime vuonna voimassa.
Kuluvan vuoden suunnitelmat ovat viimeistelyvaiheessa. Tässä muistutuksena asioita, joita käsiteltiin SGS:n syyskokouksessa Espoossa 12.12.2024.
Lumi kentät alleen peittää
Nyt on aika pelit heittää.
Eipä kestä kauaakaan
kun griinit jälleen kohdataan.
Talvehtikaamme mainiosti!