Uudenmaan aluetour päätökseen Tuusula Golfissa

M70 sarjan voittajat aluetour Tuusula

Uudenmaan kolmas ja samalla viimeinen aluetourin osakilpailu pelattiin keskiviikkona 3.8 Tuusulan golfkentällä. Osakilpailuun osallistui yhteensä 153 pelaajaa, joista kiitettävän paljon paikallisseurasta.

Talven haasteet näkyivät vielä osittain väylillä ja greeneillä, vaikka paljon he ehtivät  tehdä. Kilpailun tuomari määritteli järkevät lipunpaikat ja teki toimenpiteitä, jotka helpottivat Forecaddien toimintaa.

Ensi vuonna palataan Uudenmaan aluetourilla yhden kentän käyttämiseen, sillä osallistujamäärän kasvu ei ole kuitenkaan ollut odotettua. Parin viikon päästä selviää kuinka monta aluetour 2 pelaajaa pääsee finaaliin joka pelataan SHG Lakistossa 3.9.2022 kutsukilpailuna.

Kuvagalleriassa alla osa palkinnoille yltäneistä, kiitos TGK:n Jorma Seppälän aktiivisesta toiminnasta.

Aluetour 2 onnittelee HIO tekijää väylällä 15 Tuusulan Golfklubin Jarmo Kurua, joka onnistui HIO:n tekemisessä ensimmäisen kerran kilpailussamme (Lipun paikka bunkkerin takana jolloin lyöntipaikalta ei näkynyt pallon rullaamista).

Muistakaa jos aiotte liikkua kierroksen omalla golfkulkuneuvolla, pyytäkää lupa skootterin käyttöön henkilökunnalta.

Osakilpailun tulokset sarjoittain  löytyvät SGS:n Golfbox-kilpailukalenterista

Kiitos kaikille osallistujille, sekä lämmin kiitos järjestelijöille joiden päivä venyi pitkäksi tehtävien hoidossa. 

6.8.2022

Heikki Koski
Aluekoordinaattori Uusimaa