Ukkosen uhkaa Kaakossa aluetourin toisessa osakilpailusssa

Koppelinnotko

KoskiGolfin golfkenttä Kuusankosken Eerolassa oli Kaakon alueen toisen osakilpailun näyttämönä tiistaina 12. heinäkuuta. Edellisen päivän ja myös tiistaiaamun sääennusteet lupasivat tiistaille ennennäkemätöntä ukkosspektaakkelia.

Näissä merkeissä lähti ensimmäinen ryhmä liikkeelle kello 9. Järjestävä seura oli varautunut tarvittaessa kuljettamaan pelaajia turvaan rajuilman alta. Päivän edetessä kävi kuitenkin ilmeiseksi, että ukkoset on peruttu ja kisa saatiin pelatuksi hienossa kesäsäässä.

Kisajärjestelyt oli KoskiGolfin väki hoitanut hienosti ja palvelu pelasi. Kiitokset kaikille. Klubirakennusta oli laajennettu ja sisätiloja saneerattu talven aikana. Uusitulta terassilta oli mukava seurata ysigriinin ja viimeisen väylän lähestyviä pelaajaryhmiä.

Kaksi osakilpailua siis takanapäin ja kolmas pelataan tiistaina 9. elokuuta Golf Porrassalmen kentällä Mikkelissä. Siellä pisteitä on jaossa enemmän, kun kertoimena on 1,3. Siispä lähipeliä treenaamaan ja ajatukset kohti kolmatta osakilpailua.

Toisen osakilpailun tulokset ja Order of Merit-tilanne SGS:n nettisivuilla.

Terveisin

Ossi Sorjonen
Kaakkois-Suomen aluekoordinaattori

14.7.2022