Soravuolle ensimmäinen reikäpelien Suomen mestaruus senioreissa

Finalistit Sivelä ja Soravuo kisan ratkettua

Naisten FST-kisakausi sai päätöksen henkilökohtaisten kisojen osalta viime viikonloppuna 13.-14.8.2022. Nurmijärvellä ratkaistiin reikäpelien Suomen mestaruus täydellisissä olosuhteissa. Hienojen taistelujen päätyttyä kisan voitti Pickala Golfin Marika Soravuo.

Kauden viimeinen kisa päästiin pelaamaan todella hienokuntoisella kentällä Nurmijärvi Golfissa. Jos olivat väylät ja viheriöt ihan priimakunnossa, niin samaa voi sanoa myös pelaajistakin. Kentällä nähtiin kaksi päivää upeita, tiukkoja taisteluja ja korkeatasoista reikäpeliä. Lauantaina jouduttiin pelaamaan uusintoja lohkosijoituksista ja sunnuntain loppupeleissä peräti kolme ottelua meni tasan, kun niin pronssi-, kuin viides ja seitsemäskin sija ratkaistiin jatkorei’illä.

Pronssiotteluun välieristä pelasivat itsensä Salon Tiina Vainio ja Nurmijärven Johanna Mustjoki-Purhonen. Ensimmäisellä jatkoreiällä Tiinan lähestyminen napsahti puun oksaan ja Johannan pallo puolestaan löysi mainiosti viheriön kakkoslyönnillä. Puttailujen jälkeen Johannalle SM-pronssia.

Finaalissa kohtasivat molemmat päivät vakuuttavasti pelanneet Jyväs-Golfin Annie Sivelä ja Pickalan Marika Soravuo. Molemmat ovat osoittaneet viime viikkoina erinomaista pelikuntoa, joten tiukka taisto oli tiedossa. Marika osoittautui tällä kertaa vahvemmaksi ja voitti ottelun luvuin 3/2. Annielle kotiinviemisenä hieno hopea SM-lyöntipelikullan rinnalle.

Kauniit kiitoksemme Nurmijärvi Golfille hienoista kisajärjestelyistä ja mukavasta yhteistyöstä.

Marikan mestaruus ja kaksi aiempaa lyöntipelihopeaa siivittivät hänet myös tämän kauden Finnish Senior tourin voittajaksi. Toisena Gitta Kauppi ja kolmas Annie Sivelä.

Edessä ovat vielä SM-joukkuekisat St. Laurence Golfissa, jonne ilmoittautuminen avautuu perjantaina 19.8.2022.

Anne Kokko

FST Tourpäällikkö, naiset

Kuvat: Anne Kokko