SGS:n seniorit saivat nauttia auringosta jäsenmatkalla Gran Kanarian Melonerakseen

Meloneras väylä 12

SGS:n seniorimatka suuntautui Gran Kanarian Melonerakseen 30.11 – 14.12.2021. Finnairin sinivalkoiset siivet lähtivät kohti Las Palmasia 30.11 aamuvarhain mukanaan kolmisenkymmentä seniorigolfaria. Tämä oli SGS:n syksyn neljäs jäsenmatka.

Tässä kohteessa käytiin viimeksi tammikuussa 2015, jolloin pelattiin kahta kenttää, Melonerasia ja Maspalomasta. Tänä vuonna oli otettu mukaan myös Anfi Tauro. Pelipäiviä oli 5 per viikko.

Majoituimme Lopesan Costa Meloneras hotellissa, joka on kivenheiton päässä kaikkien tuntemasta Maspalomasin Farosta. Hotelli on valtaisan iso ja organisaatio rakennettu sen mukaisesti. Se aiheutti matkanvetäjälle ylimääräisiä askeleita päivittäisten asioiden hoitamisessa, muille matkalaisille siitä ei ollut mitään haittaa. Hotellin puitteet ovat hienot niin sisältä kuin ulkoakin. Hieno uima-allas ympäristö, jossa voi mainiosti vapaapäivänä viettää aikaansa. Hotellista on lyhyt matka kauppoihin sekä kaikille kolmelle kentällä. Palvelut hotellissa toimivat hyvin.

Kentistä Meloneras on varmasti Euroopan Touria seuraaville tuttu, sillä siellä pelattiin osakilpailu keväällä 2021. Maspalomas on taas alueen vanhin kenttä. Kummatkin edelliset kentät ovat kävelykenttiä sitä haluaville. Toki niillä voi autollakin kurvailla. Anfi Taurossa sen sijaan auton käyttö on pakollista varsin suurien korkeuserojen ja pitkien siirtymiensä takia. Kenttä on maisemiltaan hienoa katseltavaa. Poikkeuksetta kaikki pitivät kenttää upeana luomuksena. Ensikertalaisilla ehkä oli vaikeutena hahmottaa kentän monimuotoiset piirteet, mutta upea kenttä oli kokonaisuutena.

Perinteiseen tapaan kummallakin viikolla oli mestikset sekä parina päivänä joukkuekilpailut. Viikkomestaruudet ratkottiin naisten ja miesten sarjoissa pb-kisana. Ensimmäisellä viikolla naisten mestari oli Raija Åkerlund 29 pisteellä ja miesten Hannu Maijola 34 pisteellä. Toisella viikolla naisten mestariksi leivottiin Pirkko Peltamo 38 pisteellä ja miesten mestariksi Asser Rissanen 36 pisteellä. 

Osallistujia kahden viikon turneella oli yhteensä nelisenkymmentä. Sää suosi matkalaisia koko ajan ja elohopea keikkui päivittäin siinä 25 asteen tuntumassa. Varsin tyytyväinen senioriryhmä lähti kotiin iloisin mielin valmistautumaan joulun viettoon.

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta vuotta seniorimatkaajille!

15.12.2021
Heikki Hallaranta
Matkanvetäjä