Portugalin Algarven Long Stay reissu saatiin viettää Suomen parasta kesää vastaavissa olosuhteissa ja juuri kuntoon tulleilla kentillä

Algarve long stay

Lokakuun 25. päivä 28 iloista, kokenutta golf-matkaajaa oli lähdössä Suomen pimeyttä pakoon, ja odotukset olivat korkealla matkakohteen keleistä. Eikä siinä petytty,

vaan alun parin päivän sateiden jälkeen kelit olivat golfin kannalta mitä parhaat. Jo viikkoa ennen meidän saapumistamme alkanut sadejakso oli siunaus kentille, koska paikallisten mukaan vielä lokakuun puolivälissä väylät olivat pahasti palaneet ja vihreää väriä löytyi vain greeneiltä. Ensimmäisen viikkomme aikana muutos oli hämmästyttävä ja kentät olivat hetkessä kuten pitääkin. 

Saapuminen on aina haastava tällaiseen resort-kohteeseen, koska huoneistot sijaitsevat aina ympäri laajaa aluetta ja kun bussi tyhjennetään respan eteen, ei tavaramäärän raahaaminen omaan osoitteeseen yleensä ole yksinkertainen juttu. Tässä onkin majoittajilla kehittämisen paikka, esim. sisäänkirjautumisjärjestyksessä matkanvetäjä voisi viedä pariskunnat laukkuineen golfautolla asunnonnon ovelle, eikä kävelyttää asiakkaita golfbagien ja matkalaukkujen kanssa puolta kilometriä mukulakivikatuja pitkin. Asunnot sinänsä olivat ylenpalttisen tilavia, missä alakerrassa oli mahdollista pitää isommatkin partyt ja uima-allasbileet omalla uima-altaalla. Toisin huoneistojen varustelu astioiden osalta hiukan rajoitti osallistujamäärää. Yläkerrassa oli kaksi isoa makuuhuonetta omine kylpyhuoneineen, joten pahasti kuorsaavan matkakumppanin voi tarvittaessa hajasijoittaa toiseen kammariin.

Matkaa sisältyi 16 golfkierrosta ja 4 yhteistä päivällistä. Golfia pelattiin kolmella eri kentällä, Salgados, Morgado ja Alamos. Salgadosin kenttä oli kävelymatkan päässä asunnoista, missä käytiinkin parina vapaapäivän iltana virkistämässä lähi- ja puttipeliä. Puttimestariksi kruunattiin Merja Virtanen. Pelien määrä oli suurimmalle osalle sopiva, mutta alun viiden pelipäivän putki taisi ottaa joillekin jo hiukan voimille. Yllättäen ryhmästä löytyi aimo annos kilpailuhenkeä ja tietenkin yhteiset golfkierrokset kisattiin tiukasti, mutta rennosti voitto mielessä. Viikon palkinnot jaettiin yhteisten päivällisten yhteydessä ja varsin moni pääsi pokkaamaan, koska kilpailumuotojen kirjo oli melko moninainen. Long Stay Championship HCP-kisa (LSC) pelattiin toiseksi viimeisenä kilpailuna ja siinä parasta peliä esitti Eeva Monto 73 nettolyönnillä. Kakkossijan valtasi Vesa Paananen 76 ja kolmatta sija jakoivat 77 lyönnin tuloksella Kyösti Pöyry, Aija Ahtineva ja Risto Moll. Alla kaikkien kisojen kärki:

Kisa 1 Schamble
1. Johanna Latvakangas 49 p  
2. Harri Honkatukia 47 p  
3. Olli Virtanen 45 p

Kisa 2 PB
1. Aija Ahtineva 40 p
2. Olli Virtanen 33 p
3. Harri Honkatukia 33 p

Kisa 3 Valssi    (J)
1.  Tarja Kumpulainen, Merja Virtanen, Hannu Lehto ja Harri Honkatukia 86 p

Kisa 4 HCP
1. Eeva Monto 69 netto
2. Pirjo Ketonen 73
3. Aija Ahtineva 73

Kisa 5 Best Ball (J)
1. Jutta Immanen-Pöyry, Merja Virtanen, Kyösti Pöyry ja Olli Virtanen 102 p

Kisa 6 Pink Ball (J)
1. Tarja Kumpulainen, Vesa Paananen ja Johanna ja Jouko Latvakangas  154 p

Kisa 7 Super pb
1. Harri Honkatukia 36 p, Olli Virtanen 31 p , Jukka Malinen 26 p

Kisa 8 Pari pb
1. Helena ja Vesa Paananen 51 p
2. Pirjo Ketonen ja Harri Honkatukia 44 p
3. Aija Ahtineva ja Pertti Lehikoinen 44 p

Kisa 9 N-M pb (8 parasta)
1. Miehet 264 p ja hyvänä kakkosena naiset 207 p

Kisa 10 Pariscramble
1. Olli Virtanen, Jouko Latvakangas 47 p
2. Johanna Latvakangas, Harri Honkatukia 44 p
3. Juhani Kumpulainen, Pertti Lehikoinen 42 p

Kisa 11 Valssi (J)
1. Aija Ahtineva, Johanna Latvakangas, Juhani Kumpulainen ja Kyösti Pöyry 90 p

Kisa 12 Pink Ball (J)
1. Jutta Immanen, Tarja Kumpulainen, Merja Virtanen ja Hannu Lehto 173 p

Kisa 13 Super pb
1. Kyösti Pöyry 43 p
2. Pertti Lehikoinen 39 p
3. Olli Virtanen 37 p

Kisa 14 Best Ball (J)
1. Mia Väre, Johanna Latvakangas, Hannu Rytkönen ja Olli Virtanen 94 p

Kisa 15 LSC HCP
1. Eeva Monto 73 netto
2. Vesa Paananen 76
3. Kyösti Pöyry

Kisa 16 Pari pb
1. Asta Ahtineva ja Pertti Lehikoinen
2. Merja ja Olli Virtanen
3. Eeva Monto ja Jukka Malinen

Kiitos koko ryhmälle innostavasta asenteesta ja hyvästä yhteistyöstä. Teidän kanssanne vetäjä pääsi tosi helpolla. Toivottavasti tapaamme näissä merkeissä jatkossakin.

Jouko Latvakangas
Matkanvetäjä
23.11.2023