
Alun perin 151 ilmoittautui mukaan ensimmäiseen M50 Haastajatourin kisaan Hyvinkää Golfiin, mutta muutama poisjäänti lähinnä sairastumisten vuoksi pienensi osallistujamäärän 145 pelimieheen.
Aamun sade häiritsi pelaajia parin ensimmäisen tunnin ajan, mutta muuten kisa saatiin vietyä läpi hyvissä olosuhteissa, mikä näkyi myös tulostasossa.
Kilpailun parhaasta tuloksesta vastasi Keimola Golfin Aki Eloranta tuloksella yksi (+1) yli kentän par-luvun. Kakkosijaa jakoivat Koski-Golfin Jari Leppänen ja Vuosaaren Raimo Järvelä tuloksella +3. Kaksi lyönti heikommalla tuloksella neljänneksi iski Keimolan Timo Rantanen (+5), jolle Koski-Golfin Petteri Metiäinen ja Tammer-Golfin Jarkko Nissinen hävisivät yhden lyönnin (+6). Viimeiset palkitut olivat tuloksen +7 pelanneet Golf Pirkkalan Sami Martin, Keimolan Kimmo Paavilainen, Wiurilan Tero Hovila ja Hyvinkää Golfin oma poika Aulis Lehtinen.
Täytyy antaa tunnustusta Hannu Hämäläiselle ja hänen tiimilleen vapaaehtoiset mukaan lukien hyvin hoidetusta tapahtumasta. Kenttä oli aikaisesta keväästä huolimatta saatu hyvään kuntoon ja varsinkin greenit saivat kiitosta. Tuomarointi hoitui erinomaisesti vuosien kokemuksella Tapio Santalan toimesta.
Seuraava M50 Haastajatourin kisa käydään 7–8.6. Kytäjällä kahden kierroksen kisana. Kilpailu on yhteistapahtuma FST M50 miesten ja N50 naisten kanssa, joten osallistujamäärä pitää rajoittaa 90:een. Pelaajan tasoitus toimii karsintaperusteena osallistumiselle.
Hyvää alkanutta golf-kautta!
Jouko Latvakangas
Tour Manager