M50 Finnish Senior Tourilla tapahtuu

Kilpailujen viehätystä

Kauden alkuun ja ensimmäiseen osakilpailuun on enää runsas kuukausi. Jos viime kesä jäi mieleen kuumana ja kuivana, niin tänä talvena on sitten lunta riittänyt etelästä pohjoiseen. Mielenkiinnolla odotellaan miten kentät ovat kestäneet vaihtelevat ja rankat olosuhteet.

Ryder Cup

Perinteisesti kausi avataan Ryder Cup ottelulla – Uusimaa vastaan Muu Suomi. Vuoden 2021 kamppailun voitti Uudenmaan joukkue monen kuivan kauden jälkeen.
Järjestyksessä on yhdeksäs kamppailu ja otteluvoitot ovat 5-3 Muun Suomen eduksi. Ottelu pelataan Aura Golfissa 9.5. Ennakko-odotusten mukaan ottelusta muodostuu jälleen tiukka. Tärkeintä on kuitenkin hurtti huumori ja pelikavereitten tapaaminen pitkän talven jälkeen. Uudenmaan kapteenina toimii Jukka Utriainen ja Muun Suomen kapteenina Matti Moilanen.

Uutta vuonna 2022

Kesän 2021 aikana oli pelaajien keskuudessa jonkin verran keskustelua WHS-järjestelmän käyttöönoton mukanaan tuomista muutoksista varsinkin 1-tasoitusryhmän osalta. FST-pelaajien taso on noussut vuosi vuodelta, eikä osakilpailuihin enää tahdo mahtua edes viitosen tasoituksella. Muun muassa edellä mainituista syistä päätettiin tehdä joitakin muutoksia tulevaa kautta varten. Muutoksien tavoitteena pidemmällä tähtäimellä on vähentää tasoituksen merkitystä pelaajien valinnassa FST-osakilpailuihin.

Pelaajamäärät

Kuten moni varmaan muistaa olivat kaikki viime kauden M50 FST-osakilpailut ”loppuunmyytyjä” ja odotuslistalle jäi suuri joukko halukkaita. Vuoden 2022 osalta on suunniteltu, että kolmeen ensimmäiseen osakilpailuun otetaan 156 pelaajaa. 

SM-lyöntipelikisa (ei koske FSO:ta)

Kilpailuun valitaan pelaajat ensisijaisesti kolmen ensimmäisen osakilpailun Order of Merit -pistetilaston mukaan. Tämän jälkeen otetaan pelaajia tasoituksen mukaan paremmuusjärjestyksessä.

Pisteiden kertyminen
Pisteitä saa FST1-, FST2-osakilpailuissa, Senioripokaaleissa ja M50 SM Lyöntipelikilpailussa 70 parasta pelaajaa. FSO:ssa saa pisteitä 60 parasta eli CUTin selvittäneet. Jaettavaa pistepottia per kilpailu on kasvatettu painottaen kärkipään sijoituksia, myös M50 SM-Reikäpeleissä.

Tervetuloa entiset ja uudet pelaajat Suomen kovatasoisimmalle Senior-tourille!

Tapaamisiin toukokuussa

Kyösti Puustinen
Tour Manager