Kauppi ja Wiik voittoihin Finnish Senior Openissa Aurassa

Gitta Kauppi uusi Finnish Senior Open voittonsa 2022

Perinteinen FSO pelattiin huikean hienoissa peliolosuhteissa Auran kentällä Ruissalossa viime viikonloppuna. Naisten mestaruuden onnistui uusimaan HGK:n Gitta Kauppi. Miehissä saatiin uusi mestari FSO:n historiaan, kun Espoon Golfseuran Kim Wiik nousi huikealla viimeisellä kierroksellaan 13 sijaa ja voittoon.

Kim Wiik pelasi upean kierroksen, 65 lyöntiä sunnuntaina ja nousi kaukaa kärkiryhmien takaa voittoon. Pickalan Mikko Rantanen ja Tapiola Golfin Mikael Piltz hävisivät Wiikille vain lyönnin. Rantanen pokkasi hopeamitalin paremmalla kahdella viimeisellä kierroksellaan ja Piltzille pronssia. Kisa oli tiukka, neljänneksi ja viidenneksi tulivat tasatuloksin Harri Murtonen ja Antti-Pekka Kaarna. Myös seuraavat kolme sijaa päätyivät tasatuloksiin.

Lopulliset miesten tulokset näet täältä.

Naisten kisassa päätöspäivä kulminoitui kahden kaupaksi. Pickalan Marika Soravuo lähti johdossa viimeiseen päivään yhden lyönnin turvin. Puolustava mestari Gitta Kauppi sai kuitenkin pelinsä mainioon vireeseen heti alusta alkaen, kun taas Soravuon etuysi alkoi hieman kangerrellen. Takaysille Gitta oli jo repäissyt neljän lyönnin johdon ja pystyi pitämään eron samana loppuun asti. Kolmossijasta käytiin tasainen kamppailu Pickalan Anna-Maria Lehtosen ja Jyväs-Golfin Annie Sivelän välillä viimeiselle rei’älle asti. Lopulta Lehtoselle pronssi, Sivelä oli neljäs ja Auran Micaela Vilander viides.

Tänä vuonna FSO:ssa tehtiin myös Hole-in-One, kun Ruukki Golfin Satu Huotari onnistui lyömään kuppiin pallonsa väylällä 12 ensimmäisenä kisapäivänä. Holari oli Sadun uran ensimmäinen.

Naisten kisan tulokset löytyvät täältä.

Finnish Senior Open käytiin jälleen kerran upeassa ympäristössä ja erinomaisessa kunnossa olevalla kentällä. ”Parasta mitä tänä kesänä on ollut tarjolla”, kuuluivat kommentit monen pelaajan suusta. Kisajärjestelyt sujuivat totuttuun tapaan mallikkaasti, mistä kiitos kuuluu Aura Golfin kokeneelle ja osaavalle organisaatiolle. Golfseniorit haluavat jälleen kerran kiittää järjestävää organisaatiota hienosta työstä. Ensi vuonna sitten pelataankin 40-vuotisjuhlakisan merkeissä!

Kisaterveisin,

Anne Kokko                                         
Tour-vastaava, naiset

ja

Kyösti Puustinen
Tour-vastaava, miehet 50

26.7.2022