Aluetourien osakilpailut 2021 pelattu

Botnian palkitut

Aluetourin osakilpailut jokaisella seitsemällä alueella on pelattu. Pelisuorituksia tänä vuonna oli yhteensä 2643. Kasvua viime vuoteen verrattuna oli 14 %.  

Koronan vuoksi yksi osakilpailu siirrettiin pelattavaksi myöhemmin. Kovista sateista johtuen yksi osakilpailu Pohjois-Suomessa peruttiin, joten siellä pelattiin 2 osakilpailua. Sateet aiheuttivat myös Keski-Suomen osakilpailun siirtämisen. Nämä muutokset vaikuttivat siten pelisuoritusten kokonaismäärään pienentävästi. Lounais-Suomessa pelisuoritukset kasvoivat eniten, 37 %. Naisten osuus pelisuorituksissa oli 21 %.

Tänä vuonna aluetourilla pelattiin kahdeksaa sarjaa, kaksi lisäystä viimevuotiseen. Eniten pelisuorituksia oli sarjassa M70, yhteensä 577. Naisten kolmessa sarjassa pelisuorituksia oli yhteensä 551.

Aluetourin finaali pelataan Uudenkaupungin Golfin (UGK) isännöimänä lauantaina 4.9.2021 kutsukilpailuna. Kilpailuun kutsutaan 137 pelaajaa sekä jokaisen alueen koordinaattori. Aluekoordinaattorit kutsuvat oman alueensa edustajat kilpailuun. Finaaliin kutsuttavien pelaajien lukumäärä alueittain ja sarjoittain suhteutetaan pelattuihin kierrosmääriin. Osallistujat, lähtöryhmät ja tulokset ovat SGS:n GolfBox-kilpailukalenterissa.

Kesän aikana pelattiin 20 osakilpailua 22 seuran järjestämänä. Järjestelyiltään kilpailut onnistuivat hyvin, siitä suuri kiitos seuroille ja aluekoordinaattoreille. Osallistujien määrä kilpailuissa oli aluetourin historian suurin. Suuren kiitoksen kohdistan myös teihin arvoisat pelaajat.

ALUETOURIN FINAALIN PAIKKAJAKO 2021

 
  N50 N60 N70 M50 M60 M65 M70 M75 Yhteensä
Lounais-Suomi 1 2 1 1 2 3 5 2 17
Uusimaa 2 3 2 4 5 5 6 5 32
Häme 1 2 2 2 3 4 5 3 22
Kaakkois-Suomi 1 1 1 1 2 3 4 2 15
Pohjanmaa 2 1 1 2 2 3 4 3 18
Keski-Suomi 1 1 1 2 2 2 2 2 13
Pohjois-Suomi 1 2 1 3 3 4 4 2 20
Koordinaattorit                 7
YHTEENSÄ 9 12 9 15 19 24 30 19 144

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

15.8.2021

Paavo Reunanen
Tour Manager