Kauden 2023 aluetour huipentui lauantaina 2.9. Nokia River Golfin River-kentällä pelattuun finaaliin.
Siihen oli kutsuttu yhteensä 137 pelaajaa seitsemältä tourin alueelta eri sarjoissa pelattujen kilpailukierrosten mukaisessa suhteessa seuraavasti: N50: 10 pelaajaa, N65: 16, M50: 28, M65: 27, M70: 28, M75: 28.
Kilpailu pelattiin klo 9:00 alkaneena yhteislähtönä. Sää oli viimeisille väylille saakka poutainen ja jopa kesäisen lämmin, mutta sitten kimppuun hyökännyt sadekuuro kasteli sekä pelaajat ja caddiet että välineet. Onneksi sade taukosi sopivasti juuri ennen ruokailua, joten se onnistui myös ulkosalla. Koska kenttä oli runsaiden sateiden jäljiltä märkä ja tupaten täynnä, kestivät kierrokset lähelle kuutta tuntia.
Järjestelyt toimivat kuitenkin sujuvasti ja moitteetta, ja kun tungoksesta huolimatta maukasta ruokaa oli tarjolla riittävästi, voidaan Nokia River Golfille esittää mitä suurimmat kiitokset finaalin järjestämisestä.
Aluetourin voittajiksi pelasivat seuraavat golfseniorit. N50: Pirjo Kortesoja (Kalajokilaakson Golf, tulos +1), N65: Leila Vairinen (Aurinko Golf, +3), M50: Tuukka Uusitalo (Tarinagolf, -2), M65: Jouni Aitamaa (Porin Golfkerho, -4), M70: Pekka Röppänen (Alastaro Golf, -7), M75: Antti Haavisto (Lakeside Golf Vammala, -5).
Finaali mukaan lukien aluetourilla pelattiin vuonna 2023 yhteensä 2 401 kilpailukierrosta, joka on 238 kierrosta ja 9 % vähemmän kuin vuonna 2022. Kilpailukierrokset jakautuivat sarjoittain seuraavasti. N50: 187 (keskiarvo 9 pelaajaa kilpailua kohti), N65: 265 (12), M50: 491 (22), M65: 480 (22), M70: 487 (22), M75: 491 (22).
Tourpäällikkö ja aluekoordinaattorit pelasivat omassa sisäisessä sarjassaan, jonka voitti Airi Kärki (Häme/ Golf Pirkkala). Aluekoordinaattoreilla on ollut paljon työtä osakilpailujen järjestämisessä, mistä heille suuri kiitos. Tähän finaaliin päätti 12-vuotisen aluekoordinaattoriura(kka)nsa Keski-Suomen Raimo Tuimala. Ja komeasti päättikin! Hän vieritti nimittäin väylällä 18 pallonsa kummun kautta reikään yhdellä lyönnillä, mikä tarkoittaa golfissa hole-in-onea. Hallinnon skineissä siis edes birdie ei aina riittänyt rahapottiin.
Ramin holari olikin mitä parhain tapa panna kauden 2023 aluetour pakettiin. Ensi vuonna taas jatketaan!
Jukka Paakki
Aluetourin tourpäällikkö