Uusia koordinaattoreita Pohjoiseen

Aluetourin Pohjois-Suomen uudeksi aluekoordinaattoriksi on kutsuttu Heikki Aalto Oulusta jatkamaan Esa Juntusen tehtäviä. Oulun kaupungin palveluksessa oleva Heikki pelaa golfia tasoituksella 8,3 ja hänen kotiseuransa on Oulun Golfkerho (OGK). Golfin lisäksi aika kuluu matkustellessa, mökkeillessä, koirien (4) sekä hevosten (2) hoidossa (ratsastus vaimon harrastus). Oululaisena luonnollisesti Kärpät on lähellä Heikin sydäntä.

Esa Juntunen hoiti aluekoordinaattorin tehtäviä Pohjois-Suomessa 11 vuotta.  Esalle suuri kiitos tehtävien hoidosta.

Pohjoisen SCR-Tourin koordinaattoriksi on kutsuttu Pirjo Kortesoja. Pirjo pelaa golfia tasoituksella 4,8 ja hänen kotiseuransa on Kalajoki Golf (KlG). Pirjo on ollut Suomen Golfsenioreiden edustuspelaaja vuodesta 2015 lähtien. Yksityisenä yrittäjänä toimiva Pirjo on aktiivinen toimija myös yrittäjäjärjestössä. Golfin lisäksi hän on innokas ulkoilija Wilma-koiransa kanssa.

Arto Leinonen päätti lepuutta hieman itseään golfin parista ja siksi hänen tehtävänsä  PST-koordinaattorina jäi yhden vuoden mittaiseksi. Kiitos Arto yhteistyöstä.

Tervetuloa mukaan Pirjo ja Heikki.

Paavo Reunanen