Tunisia tavoittelee uutta kukoistusta golfkohteena

Tunisia palasi pikavauhdilla Suomen Golfseniorien matkaohjelmaan täksi kevääksi. Kun kolmen vuoden työ maan turvallisuuden takaamiseksi ja luottamuksen palauttamiseksi on tuottanut hyvää tulosta, lähes kolmenkymmenen golfseniorin ryhmä saattoi lähteä jälleen kohteeseen sekä kevein että odottavin mielin.

Tunisia on kuulunut golfseniorien ehdottomiin suosikkikohteisiin jo vuosien ajan. Sieltä SGS:n jäsenmatkojen menestyksekäs historia myös sai alkunsa kaksitoista vuotta sitten, ensimmäisenä kohteena Hammamet. Kun matkojen ehdoton valtti on ollut mainio hintalaatusuhde, paikat myytiin parhaimmillaan loppuun muutamassa tunnissa.

Tasainen turistivirta on hiipunut ajoittain poliittisiin levottomuuksiin. Kahdeksan vuotta sitten Tunisiasta alkanut ja myös muihin arabimaihin laajentunut niin kutsuttu arabikevät laukaisi liikkeelle laajan kansannousun mellakoineen. Tuhoisimman takaiskun maan turismi koki kesäkuussa 2015 lähes neljäkymmentä kuolonuhria vaatineessa terroristin hyökkäyksessä rantahotelliin Soussen Port el Kantaouissa, suomalaistenkin hyvin tuntemassa ja suosimassa kohteessa.

Paluuhoukuttimena huipputarjous

Traaginen tapahtuma on historiaa, mutta luottamuksen ja turvallisuudentunteen palauttaminen on kestänyt näihin päiviin saakka. Turistien paluu Tunisiaan on hyvässä vauhdissa. Tammikuun lopulla myös SGS teki nopealla aikataululla päätöksen jäsenmatkasta jälleen Tunisiaan.

Matkatoimisto Deturin tarjous kaiken palvelun kattavasta golfmatkasta vajaan 700 euron lähtöhintaan teki tehtävänsä. Parissa viikossa paikat myytiin loppuun, ja 7. huhtikuuta 27 golfseniorin ryhmä matkusti Tunisiaan, mukana matkalla enemmistönä kohteen ensikertalaisia.

Kunnostustöitä ja ystävällistä palvelua

Soussen Port el Kantaouissa turismin uusi alku näkyy joka puolella. Hotelleja on remontoitu ja uusittu, ja työ näyttään jatkuvan edelleen. Suomalaisgolfarien suosimassa ja tälläkin kertaa ryhmän majapaikaksi valitussa Marhaba Palacessa kaikuivat ajoittain niin piikkauksen kuin porauksenkin äänet ja maalipensselit edelleen heiluivat. Erityinen panostus näkyy turvallisuudessa. Hotellin sisääntulo on varustettu läpivalaisulinjoin ja metallinpaljastimin, kadunkulmissa ja yleisön suosimilla paikoilla partioivat vartiomiehet ja poliisit.

Tunisialaiset tekevät kaikkensa ja yrittävät parhaansa matkailun nostamiseksi taas jaloilleen, sillä niin merkittävä se on maan kansantaloudelle. Kaikissa palvelupaikoissa hymy on herkässä ja ystävällisyys ylenpalttista osoituksena siitä, että turistit halutaan taas takaisin.

Golfaria ilahdutti luonnollisesti eniten se, että kentistä on pidetty hyvää huolta. Sekä Sea Course että Panorama Course saivat pelaajilta myönteistä palautetta ja kehuja etenkin viheriöstään. Moittimista ei ollut säässäkään. Se pysyi viikon ajan aurinkoisena tai vähintäänkin pilvipoutaisena hetkellisen sadekuuron säestyksellä.

Tunisian mestaruudet VG:n senioreille

Ole Johanssonin selvin pasmoin vetämän matkan ohjelmaan kuului neljä joukkuekisaa sekä huipennuksena viimeisenä pelipäivänä käyty henkilökohtainen kilpailu Tunisian mestaruudesta.

Ensimmäisen kisan, pelimuotona Bramble-Shamble, voitti Inga ja Mauno Hyypän (KoG), Säde Vaaran (HGK) ja Alpo Luhtalammin (GPi) muodostama joukkue 70 bogeypisteen tuloksella. Arizona Shufflen vei 85 pisteellä nimiinsä joukkue, jossa pelasivat Sinikka Kelaranta (VG), Mauno Hyyppä (KoG), Mirja Papunen (RuG) ja Ole Johansson (EGS).

Sinikka Kelaranta (VG), Leena Sjöberg (StLG), Säde Vaara (HGK) ja Maritta Kauppinen (VG) pysyivät 90 pisteellä parhaiten Foxtrotin tahdissa, Paula Phaler (MeG) ja Kalevi Kaukua (TGK) selvittivät puolestaan ylivoimaisesti parikilpailuna pelatun Bestball-kisan 46 pisteen tuloksella.

Tunisian mestaruuden pelaajat ratkaisivat täysin tasoituksin käytynä lyöntipelinä siten, että maksimituloksena korttiin kirjattiin reiän par lisättynä viidellä lyönnillä. Matkalla hyvin edustettuina olleet Viipurin Golfin seniorit veivät mestaruuden niin naisten kuin miestenkin sarjassa. Maritta Kauppinen (VG) oli naisten paras 70 lyönnillä, miesten sarjassa mestaruus ratkesi jääviyssäännön perusteella. Kierroksen 75 nettolyönnillä selvittänyt Ole Johansson (ESG) luovutti SGS:n edustajana mestaruuden kahden lyönnin erolla mielihyvin VG:n Antti Reposelle, joka vastasi kuitenkin päivään parhaasta scratch-tuloksesta (89).

Kaiken aikaa eteenpäin

Senioriryhmä saattoi palata viikon matkalta hyvin mielin. Ainoan ja valitettavan särön aiheuttivat lentoaikataulut sekä meno- että paluumatkalla. Nouvelairin kone nousi Helsinki-Vantaan kentältä kohti Monastiria yli viisi tuntia tuntia myöhässä, virallisena syynä sumuinen sää lähtökentällä.  Väsynyt väki pääsi matkaan aamuyöstä sunnuntain puolella, mutta ehti kuitenkin hotelliin suoraan aamiaiselle. Onneksi viikon ainoa vapaapäivä sattui sunnuntaiksi. Paalulennollakin lähtö myöhästyi pari tuntia teknisen tarkastuksen takia.

Voi vain toivoa, että kaikki palaset loksahtavat Tunisian paluussa kohdalleen. Edessä on vain yksi suunta. Siinä ohjenuoraksi kävisi vaikka matkalla mukana olleen seniorigolfarin pelikierroksilla käyttämä hokema: Eteenpäin, sanoi Mannerheim!

Teksti ja kuvat: Seppo Rönkkö