Onnistunut avaus N50 OnGolf Finnish Senior Tourilla Nordcenterissä

N50-sarja käynnisti kauden 2019 OnGolf Finnish Senior Tourin Nordcenterin Benzillä 18.-19.5. Hellettä hipovassa säässä pelasi 56 naista. Selvän 3 lyönnin voiton kilpailussa otti tourin rookie Tiina Vainio Salo Golfista. Tulostaso oli totuttua parempi,  kisan kuudeskin pelasi tuloksen 160. Tulokset.

Kapteenin kommentteja
Mukavat pelikaverit, hieno kenttä ja olosuhteet mitä parhaimmat. Mitä muuta tuore  tour-päällikkö Pirkko Havukainen voisi toivoa avauskisaan.
Ilon aihe oli myös se, että 56 pelaajan joukossa oli paitsi usealta vuodelta tuttuja kivoja kilpasiskoja, myös uusia sarjaan ikänsä puolesta pääseviä ja invite-her-hengessä mukaan innostettuja pelaajia.
The more the merrier tuntui todelta Nordcenterissä. Tästä on hyvä jatkaa.
Tuomarin roolissa kilpailijoita avusti tourillamme ensi kertaa Ulla Reinikainen.”Molempina päivinä piti muutamaa ryhmää seurata, jotta pysyivät aikataulussa. Rulingeja oli vähän: muutama kysymys vapautumisesta estealueista, joku yritti dropata liian korkealta ja epäselviä rajoja lyhyeksi leikatulta alueelta.” Kiitos Ulla.
OnGolfin/Golfcenterin sponsoroimista palkinnoista iloitsevat voittajat jakavat mielellään onnistumisen kokemuksiaan. Kisan kolmosella, opettajana työskentelevällä Anna-Maria Lehtosella on koulussa loppukiri, ja siksi aina hymyilevän Anskun kannustusviestiä joudumme odottamaan tulevista koitoksista.

Avauskisan voittaja Tiina Vainio oli tour-tulokkaana hieman hämmentynyt. ”Vaikka pelikokemusta on kertynyt jo melkein 30 vuotta, perhosia  oli vatsassa, ja sunnuntain kierroksen alussa olin kipsissä.”  Aavistuksenomaisen alkuhermoilun jälkeen oli ilo seurata kuinka Tiinan peli pysyi lopulta loistavasti kasassa. ”Voitto pisti kyllä kauden tavoitteet uusiksi!"
Tiinan ihailija kuvassa on Nordcenterin toimitusjohtaja Antti Ahti. Antin osaavaa kenttä- ja toimistotiimiä voimme kaikki puolestamme kiittää erittäin onnistuneista kisajärjestelyistä.

Kisan kakkonen ja toisen päivän parhaan tuloksen 76 pelannut Johanna Mustjoki-Purhonen kiteyttää loistavasti N50 OnGolf Finnish Senior Tourin tunnelmat. ”Nautitaan pelistä ja hyvästä fiiliksestä kisoissa. Tervetuloa mukaan myös uudet pelurit!”.

Kauden 2018 ranking ykkönen Virpi Haataja oli sunnuntaina taas yhtä hymyä. Vaikka oma tulos 79+79 oli Virpin mielestä vain paperilla tasainen, peli-iloa riitti.  ”Parasta tämän kauden avauksessa oli se, kun onnistuimme tekemään 11 birdiä meidän ryhmässä."

Marja Virtanen, kisan 5., vähän mietteliäänä. " Lauantain puttaamisen epätasaisuudesta harmistuneena käytimme yhdessä muiden nokialaisten - ja Pirkon - kanssa aikaa illalla vielä pelin jälkeen puttaamiseen hieman myös keskinäisesti kisaillen. Sunnuntaina sujui paremmin.”

Kommentit koonnut Pirkko Havukainen
Kuvat Markku Takanen