Peuramaalla pelataan jo – muualla odotellaan

Kevät tulee keikkuen, ja kyllä se tulee tänäkin vuonna, vaikkakin viiveellä. Päivisin plussan puolelle yltäneet lämpötilat ovat tehneet tehtävänsä ainakin Kirkkonummen Peuramaalla, missä innokkaimmat golfarit ovat päässeet jo pelaamisen makuun. PGH:n par 3 -kenttä oli avoinna tänä vuonna ensimmäistä kertaa pari päivää viikko sitten ja tästä viikonlopusta lähtien Pikku Peuralla palloa lyödään myös arkisin.

Täysimittaisen kentän avaamisesta ei Peuramaalla ole vielä tarkkaa tietoa. Toimitusjohtaja Juha Ruponen ei kuitenkaan pidä täysin mahdottomana, että kausi avautuisi virallisesti ja täydellä tohinalla viikon kuluttua. Tilanteen ratkaisevat lähipäivien lämpötilat, ja lopullisessa päätöksessä painaa Ruposen mukaan kenttämestarin sana.

Peuramaalla pelaamisesta jo iloitaan, mutta muualla vielä katsellaan. Yhtä armollisesti säänhaltija ei ole kohdellut eteläisen Suomen merenrantakenttiä. Esimerkiksi Hangon Golfissa arviot kauden käynnistämisestä ovat äärimmäisen varovaisia.

Tällä hetkellä näyttää varmalta, ettei maamme eteläisimmällä kentällä päästä pelaamaan vielä huhtikuun puolivälissä. Routa on edelleen syvässä, eikä sula riittävällä vauhdilla niin kauan kuin yöpakkaset jatkuvat. Toimitusjohtaja Lena Haanpää toivoo ja uskoo, että huhtikuun puolella Hangossa joka tapauksessa pelataan.