M80-sarja ratkaisi Suomen mestaruuden Talin golfpyhätössä

Lassi Tilanderin kutsusta M80-sarjan seniorit saapuivat Taliin pelaamaan tämän vuoden Suomen mestaruudesta. Ilmoittautuneita oli parhaimmillaan 50, mutta viime hetken vaivat estivät osalta tulon lähtöviivalle. Paikalla oli 46 pelaajaa eli sama määrä kuin viime vuonna Alastarossa pelatussa kilpailussa.

Sää näytti pahalta edellisenä yönä ja vielä aamullakin. Kuitenkin ensimmäisten pelaajien starttiaikaan sade lakkasi ja vain pientä tihkusadetta saatiin puolen päivän maissa. Kenttä oli hyvässä kunnossa, märkyys tietysti jonkin verran haittasi lyöntejä.

Kilpailun ykköseksi pelasi järjestävän seuran Kalevi Tellqvist tuloksella 79. Lahden Golfin Seth-Veli Järvinen sijoittui toiseksi kaksi lyöntiä heikommalla tuloksella. Nämä lyönnit tulivat rankkareina väärän pallon pelaamisesta. Kolmannen sijan jakoivat Lahden Golfin Teuvo Grönfors ja Pertti Huotari. Heistä pronssin sai Teuvo paremman takaysin ansiosta. Myös hcp-parhaat palkittiin, heistä paras oli Seppo Moisio Hill Side Golfista tuloksella 69 netto.

Päätös ensi vuodesta syntyi myös palkintojenjakotilaisuudessa. Kilpailu pelataan myös ensi vuonna Talissa tiistaina 2.7.2019. Perusteluina oli, että kenttää pidetään tälle ikäryhmälle sopivan tasaisena ja sijainniltaan hyvänä hyvä suurimmalle osalle.

Kari Hiukka