M75-mestaruustaistelu huipentui kolmen pelaajan uusintaan

Kanava Golf Vääksyssä oli saanut tänä vuonna järjestettäväkseen M75-sarjan SM-kisat. Kilpailuja suosi erinomainen sää ja kenttä oli myös huppukunnossa. Nopeat griinit ja kallistukset toivat jonkin verran lisäputteja pelaajien kommenttien mukaan.

Kilpailut alkoivat keskiviikkona ja jatkuivat torstaina. Avauspäivän jälkeen johtopaikka oli kahden miehen hallussa: Seppo Koukosen Lahden Golfista ja Jyväs-Golfin Veikko Elorannan tuloksella 81. Tuntumassa oli paljon hyviä ja tunnettuja pelimiehiä: Erkki Ripatti 83, Pentti Lauronen 84 ja Veikko Kirjonen 85.

Toiseen päivään saatiin hyvät ja tasaiset lähtökohdat. Tasaista riittikin kärjen osalta, kun Erkki Ripatti tasoitti Elorannan etumatkan etusyin jälkeen. Koukonen oli jonkin verran takerrellut ensimmäisellä yhdeksällä reiällä, mutta löysi rytmin takaysillä tehden sinne kolme birdietä. Takalenkillä tilanteet vaihtelivat, mutta kun tultiin korttien palautukseen, huomattiin että kaikki kolme kärkiryhmän miestä ovat samassa tuloksessa 162. Kyseltiin, että mitä nyt tehdään. SM-kisojen sääntöjen mukaan voitto on ratkaistava uusinnalla reikä kerrallaan.

Miehet siirtyivät reiälle 10 ja peli jatkui. Se reikä tasattiin bogeylla ja seuraavaksi reikä 18, missä Eloranta teki parin muiden tyytyessä lähipelivirheiden takia bogiin. Mestarin nimi vuonna 2018 on Veikko Eloranta.

Joukkuekisa oli saanut uuden muodon, kun enää eivät 70- ja 75 -arjan pelaajat mahtuneet samalle kentälle. Pelattiin paripelinä eli seuran joukkue muodostui kahdesta pelaajasta. Ensimmäisen päivän jälkeen Lahden Golfin kakkosjoukkue Koukonen-Grönfors oli johdossa tuloksella 167, toisena NRG ja kolmantena Aura Golf. Auran Eskola ja Kirjonen pitivät toisena päivänä hyvää tahtia ja nousivat voittoon tuloksella 341. Lahden Golf kakkosen tulos oli täsmälleen sama, mutta matemaattinen menetelmä ratkaisi voiton Aura Golfin kaksikolle. Pronssimitalit menivät Nokia River Golfille peliparina Ripatt-Horttanainen.

Osallistujamäärä on edelleen kasvussa myös M75-sarjassa SM-kisojen osalta. Lähtijöitä oli 66, jossa nousua viime vuotiseen 15 pelaajaa. Uudistuneessa joukkuekisassa pelipareja 15.

Tourit jatkuvat näiden sarjojen osalta 22.8 Nokian Rock-kentällä ja elokuun viimeisellä viikolla on vuorossa SGS:n mestaruuskilpailut reikäpeleissä Espoon Golfseuran kentällä.

Kari Hiukka