Juniorissa vara parempi

Nooa, vasemmalla, luomuturvavöissä
Nooa, vasemmalla, luomuturvavöissä
  • Nooa, vasemmalla, luomuturvavöissä
  • Eväspussin mummi meille mukaan muisti ojentaa

Sitä päivää oli odotettu jo pitkään, nimittäin päivää kun pääsemme yhdessä 4,5 -vuotiaan pojanpojan, Nooan, kanssa kiertämään oikean golfkentän ja totta kai oikealla golfautolla. Minä pelaisin vakavissani ja Nooa seuraisi pelinkulkua caddienä ja antaisi tarvittaessa hyviä neuvojakin. Juhannusviikolla se onnistui, kun meillä oli seuran seniorien viikkokisa ja Nooalla vapaapäivä.

Ennen kierrosta kävimme lyhyesti läpi käyttäytymissäännöt ja golfauton turvaohjeet. Turvavyötähän autoissa ei ole, joten tukeva istuma-asento ja kiinnipitäminen ajon aikana on tärkeä asia. Ohjausta väylillä saisi varovasti kokeilla, mutta kaasupolkimeen ei caddiellä olisi mitään oikeutta. Minun vastuulleni jäi aina muistaa kääntää avaimesta virta pois päältä Nooan jäädessä yksin autoon istumaan. Autossa oli navigaattorikin, mutta sen seuranta ei ollutkaan niin kiinnostavaa kuin olin kuvitellut.
Oudossa pallopelissä sitä vastoin oli kovastikin kommentoitavaa.

- Ei mennyt maaliin, oli Nooan kommentti, kun löin 150 metrisen avauksen parin metrin päähän lipusta.
- Nyt pallo hukkui mukiin, sanoi hän kuppia tarkoittaen.
- Hei, onpa täällä hieno hiekkis, huusi bunkkeria kohti viilettävä juniori.
- Ihan tyhmää, että te kaikki lyötte palloa eri suuntiin, Nooa totesi, kun neljän pelaajan pallot toisinaan karkasivat kauaksikin toisistaan.
- Hassua kun ei saa puhua, kun olisi asiaa. Se on vaikeaa meille aikuisillekin, vaikka ei olisi asiaakaan.
- Hölmö peli, jos ei saa toista neuvoa, tuli välikommentti mailanvalintaan.
- Koska me päästään maaliin, kysymys alkoi toistua kierroksen puolessa välissä niin usein, että iPadin Angry Bird piti ottaa esille.

Kipinä mukipalloon kuitenkin heräsi ja seuraavana päivänä olimme jo mailanhankintamatkalla Nihtisillan kierrätyskeskuksessa, jossa vaari sijoitti juniorin välineurheiluun 4 euroa. Sillä rahalla sai hyvän pikkuputterin ja mini-rautavitosen. Kotimatkalla piti piipahtaa puttigriinillä ja rangellakin opettelemassa hankalaa käsiotetta.

Juhannukseksi menimme joukolla maalle, tietenkin mailat mukana.
Aikuisten äänekkään seurustelun lomassa saimme kuulla pihanurmikolta tomeran komennon,
- Olkaa hiljaa, kun minä puttaan.

Matti Santanen/Nooa Santanen